10.jpg

Ajankohtaista

Reformi tuo ammattiopetuksen tälle vuosituhannelle

Kirjoittanut: Ammattiopisto Live | 19.10.2018 12:02

Ammattiopisto Live, Suomen Diakoniaopisto ja Vere Oy laativat yhteisen kannanoton ammatillisen koulutuksen uudistusta koskien.


Ammattikoulutus on myllerryksessä. Viime vuonna rahoitusta leikattiin, ja tänä vuonna tuli voimaan ammatillisen koulutuksen reformi eli uudistus sekä uusi lainsäädäntö. Julkisessa keskustelussa uudistuksesta on tehty syntipukki moneen asiaan, joiden syyt ovat pikemminkin rahoitusleikkauksissa. Lähiopetuksen määrän vähentymistä on kritisoitu ja ammatillisia oppilaitoksia lähes epäilty nuorten heitteillejätöstä. (Esim. HS 6.10. Ja Yle A-Studio 9.10.) Keskustelu uhkaa leimata koko ammattikoulukentän ja opiskelijat.

Kokemuksemme mukaan uudistus on onnistunut pääosin hyvin ja into uudenlaiseen tekemiseen oppilaitoksissa on suurta. Moni julkiseen keskusteluun osallistunut on käynyt koulunsa vuosikymmeniä sitten ja muistelee sen aikaista luokkaopetusta. Nykyään opetellaan myös työelämätaitoja, kuten tiimityötä, vastuunottoa ja itseohjautuvuutta sekä digitaalisten välineiden käyttöä. Henkilökohtainen ohjaus on lisääntynyt. Erityisen positiivista on tiiviimpi yhteistyö työelämän kanssa sekä jatkuva haku koulutukseen. Kenenkään ei enää tarvitse odottaa vuotta koulun alkamista - tämäkin on uutta, sillä perinteisesti oppilaitoksissa on menty rakenteet eikä oppilaan tarpeet tai työelämän vaatimukset edellä.

Koulun kasvatustavoitetta ei tietenkään saa unohtaa. 16-vuotias ei ole kypsä samanlaiseen itseohjautuvuuteen kuin parikymppinen. Tähän pitää kiinnittää lisää huomiota. Henkilökunnalta vaaditaan muutoskykyä ja rohkeutta uudistaa omia tapojaan, aivan kuten millä tahansa työpaikalla. Samaa vaaditaan myös johtamiselta. Oppilaitosten pitää hakea toimintamalleja oman alansa ulkopuolelta. Esimerkiksi yritysten käyttämät uuden sukupolven asiakasjärjestelmät ja automaatiotyökalut auttavat löytämään työharjoittelupaikkoja ja vapauttavat opettajien aikaa opettamiseen ja ohjaukseen.

Uudistuksen periaatteet ovat mielestämme erinomaiset. Vihdoin on tilaisuus nostaa keskiöön tärkein eli asiakkaat – niin opiskelijat kuin työelämäkin –  joille takaamme osaamisen ja ammattitaidon. Toivomme päättäjiltä valmiutta kuunnella meitä ammattilaisia sekä tarvittaessa korjata lainsäädäntöön liittyviä ongelmia ja antaa tukea oppilaitoksille, jotta kaikki saadaan kyytiin.

Juha-Petri Niiranen
Rehtori
Suomen Diakoniaopisto

Liisa Metsola
Kehitysjohtaja
Ammattiopisto Live

Jussi Pullola
Co-founder
Vere Oy

Aiheet: Koulutus, Opisto

Kirjoittanut Ammattiopisto Live

Ammattiopisto Live on pääkaupunkiseudun suurin ammatillinen erityisoppilaitos ja erityisopetuksen kehittämiskeskus.

Jätä kommentti