10.jpg

Ajankohtaista

Palvelukoti Sofiassa työn ydin on ihmisten huomioimisessa

Kirjoittanut: Ammattiopisto Live | 13.11.2018 7:44

Ammattiopisto Liven Työhön ja itsenäiseen elämään valmentavassa (TELMA)-koulutuksessa opiskelevat nuoret tekevät puhtauden tasoa nostavia töitä Palvelukoti Sofiassa. Johtaja Sointu Tulkki ihastelee itseohjautuvan ryhmän työn jälkeä ja toteaa, että ammattilaiset ovat löytäneet palvelukodista siivouskohteita, joita hän ei itse olisi tullut ajatelleeksikaan. Sekä työnantaja että opiskelijat hyötyvät, kun työtehtäviä suunnitellaan yhdessä; opiskelijat saavat oppimisympäristön ja palvelukodin puhtaustaso pysyy korkeana.

Laajasalossa sijaitsevan steinerpohjaisen Palvelukoti Sofian ja Ammattiopisto Liven yhteistyö alkoi orastaa parisen vuotta sitten oppilaitoksen, silloisen Keskuspuiston ammattiopiston, järjestämällä työnantajaristeilyllä.

Ryhmätyövalmennus mahdollistaa tukea tarvitsevien työelämätaitojen opettelun

Tänä syksynä käynnistynyt Sofian ja Liven yhteistyö kiinnittyy kahteen eri hankkeeseen, joista ensimmäinen on Reformi Telmassa. Hankkeen tavoitteena ovat oppimisympäristöjen ja työpaikalla oppimisen taitojen kehittäminen yhdessä työnantajan kanssa. Toinen hanke on Opitaan työssä yhdessä (OPTY), jonka puitteissa Kehitysvammaliitto tutkii ryhmämuotoista työhönvalmennusta. Ryhmätyövalmennus mahdollistaa runsaasti tukea tarvitsevien nuorten työelämätaitojen kartuttamisen. Ryhmämuotoista työvalmennusta on toteutettu erilaisilla tavoilla pidemmän aikaa, mutta tieteellistä tutkimusta aiheesta ei ole aiemmin tehty.

Kuvalliset ohjeet auttavat hahmottamaan työtehtäviä

Työpaikalla oppimisen tukena opiskelijoilla on käytössään kuvalliset työskentelyohjeet, joita on tehty kaikista eri työtehtävistä. Kuvaohjeet on tuotettu siinä ympäristössä, missä työtä tehdään.

– Kaikki eivät osaa lukea ja suomen kielen osaamisessa on osalla vielä haasteita. Kuvallinen apu auttaa opiskelijaa toimimaan itsenäisemmin työtehtävissä, opettaja Piia Jussila kertoo. Sofiassa opitaan ennen kaikkea puhtaanapitotyötä, mutta erityisen tärkeänä kokemuksena Jussila näkee asiakaspalvelutaitojen ja ihmisten kohtaamisen korostumisen. – Opettelemme työtaitoja, jossa yhtenä tärkeänä osana on opetella huomioimaan työympäristö kokonaisuutena ja siihen liittyvät oleellisesti asiakkaat, tässä kohteessa ikääntyneet asukkaat. Työtä tehdessä tulee osata väistää kepin tai rollaattorin kanssa kulkevaa asukasta, Jussilla valaisee.

Rollaattorin pesuvuoroa jonottaessa keskustellaan huivin käytöstä

Palvelukoti Sofiassa asuu 35 asukasta omissa asunnoissaan sekä 14 asukasta ryhmäkodissa. Asiakkaiden keski-ikä on 88 vuotta. Liven TELMA-opiskelijoille Palvelukoti on monipuolinen ja ainutlaatuinen oppimisympäristö monessa mielessä. – Teemme pääsääntöisesti yleisten tilojen ylläpitosiivouksia sekä liinavaatteiden pyykkäystä ja silitystä, Jussila kertoo. Opiskelijaryhmät hoitavat myös työläämpiä erityistehtäviä talon toiveiden ja tarpeiden mukaan. – Olemme esimerkiksi vaihtaneet 70 istuimen päälliset, mikä olisi yhdelle ihmiselle liian iso urakka. Meillä on myös kaksi erillistä palvelua, joita tarjoamme asukkaille. Kahden viikon välein puhdistamme niiden asukkaiden ulko-oven, jotka ovat ilmoittautuneet listalle asiakkaaksi. Toinen suosittu ja asiakkaiden toiveesta lähtenyt palvelu on rollaattorien pesupalvelu. Silloin meillä olikin aika pitkä jono asiakkaita, ja tälle on toivottu jatkoa, Jussila kertoo. 

Puhtaanapitotehtävien lisäksi pitkälti maahanmuuttajataustaiset opiskelijat kohtaavat ehkä ensimmäistä kertaa elämässään suomalaisia ikääntyviä ihmisiä. Palvelukodin asiakkaat puolestaan pääsevät käymään avartavia keskusteluja vieraan kulttuurin edustajien kanssa.

Liveläiset huolehtivat yleisten tilojen viihtyvyydestä ja puhtaudesta ylläpitosiivouksin

– Liveläisten läsnäolo tuo toivomaani läpivirtausta taloomme ja tuottaa näin iloa myös talomme asukkaille. Lisäksi saamme apua siivoustyöhön, joka kuitenkin tulisi tehdä. Vakituisille työntekijöillemme vapautuu aikaa muihin töihin ja saamme tilaa miettiä omia prosessejamme uusiksi. Ammattilaisilta saamme hyviä vinkkejä itsellemmekin, Tulkki sanoo. 

”Oispa liveläiset aina täällä”

Palvelukodin johtaja toteaa oppilaitosyhteistyön toimivan loistavasti. - Opettajat ovat todella hyviä työssään. Liveläiset solahtivat porukkaamme helposti. Opettajien ja ohjaajien läsnäolo on aivan mahtava etu, sillä meidän pienessä porukassa ei olisi riittävästi ohjausresurssia, Tulkki kertoo.

Suitsutusta sataa myös opiston puolelta. - Palvelukodin suhtautuminen ja halu olla mukana kehittämässä toimintaa yhdessä mahdollistaa sen, että meillä on käytössä näin upea oppimisympäristö, Jussila kiittelee. - Tässä opiskelumallissa opiskelijoilla on myös mahdollisuus saada työpaikalta osaamistodistuksia, joka on arvokas todistus työtä hakiessa.

Palvelukohdin johtaja Sointu Tulkki ja Liven opettaja Piia Jussila ideoivat siivouskohteita yhdessä

Liveläiset työskentelevät Sofiassa kahtena päivänä viikossa. – Kun tapahtuu jotain yllättäviä tilanteita, vaikkapa wc:n lattia lainehtii vettä, ei meillä tahdo omat kädet riittää asioiden hoitamiseen. Silloin toivon, että liveläliset olisivat täällä joka päivä, Tulkki sanoo. Yhteistyön tiivistäminen onkin vahvasti pinnalla. Sofiassa suunnitellaan lähihoitajaopiskelijoiden järjestämää hyvinvointipäivää ja kokkiopiskelijoiden maistelupäivää. Myös perustutkintopuolen puhtaanapito-opiskelijoille olisi töitä tarjolla.

Kuvat: Frank Leiman

Aiheet: Koulutus, Opisto, asiakkuustyö, työ

Kirjoittanut Ammattiopisto Live

Ammattiopisto Live on pääkaupunkiseudun suurin ammatillinen erityisoppilaitos ja erityisopetuksen kehittämiskeskus.

Jätä kommentti