10.jpg

Ajankohtaista

Liven aulapalvelut toimii opiskelijoiden aula- ja asiakaspalvelun työtehtävien oppimisympäristönä

Kirjoittanut: Ammattiopisto Live | 1.10.2019 10:21

- Asiakaspalvelu on mun mielestä ihan ykkösjuttu. kertoo merkonomi-opiskelija Dea. Sillä pääsee jo pitkälle, kun tervehtiessä katsoo silmiin ja hymyilee. Asiakas kohdataan aidosti olemalla läsnä ja palvellaan mahdollisemman hyvin. Monipuolisissa aulapalvelun työtehtävissä korostuu ennen kaikkea hyvät tavat ja toisten huomioon ottaminen.

Ammattiopisto Liven ja Live Palvelujen muutamissa toimipaikoissa on käynnistetty aulapalvelupisteitä, jotka toimivat opiskelijoiden aula- ja asiakaspalvelujen työtehtävien oppimisympäristöinä. Tuorein aulapalvelupiste on avattu Leppävaaraan Turuntien toimipaikkaan elokuussa 2019, jossa aulapalvelu toimii Liiketoiminnan perustutkinnon merkonomi-opiskelijoiden työssäoppimis- ja näyttöympäristönä.

Dea kertoo työstään: - Ohjaamme vierailijat oikeisiin neuvottelu- ja koulutustiloihin tai pyydämme heitä odottamaan aulatilassamme. Työvuorojen sisältö voi olla hyvinkin vaihteleva; - Teemme mm. opasteita, skannausta, kopiointia ja toimistotarviketilauksia varastolta. Käytämme viestintään sähköpostia ja teemme sähköisiä kalenterivarauksia päivittäin. Dea selvittää. – Tehtäviin kuuluu myös opiskelijoiden taukotilan siisteyden ylläpitotyöt kuten kahvimukien laittaminen astianpesukoneeseen.

Aulapalvelutilat soveltuvat hienosti kohtaamis- ja odotuspaikaksi, käytännöllisen vastaanottotiskin on suunnitellut ja rakentanut Taideteollisuusalan ammattitutkinnon opiskelijat joiden opetussuunnitelmaan kuuluu mm. sisustus- ja kalusterakentaminen.

- Postin jakelupalveluista soitetaan, kun lähetys on tavarahissin puolella. Silloin menemme vastaanottamaan Postin tuomat paketit ja kuittaamme ne vastaanotetuksi. Otamme vastaan myös muut lähetykset sekä sisäisen postin, jonka jälkeen lajittelemme ja jaamme lähetykset henkilökunnan postilokeroihin. Ahmed kertoo.

Lisäksi on suunnitteilla aloittaa kokousjärjestelyiden ja tarjoilujen koordinointi yhteistyössä Ammattiopisto Liven keittiön kanssa.

Aulapalveluissa toimiva merkonomikoulutuksen ohjaaja Anne lisää: - Yleinen järjestyksen- ja kulunvalvonta kuuluvat myös aulapalveluiden tehtäviin. Olemme heti tässä Liven sisäänkäynnin yhteydessä, ns. näköalapaikalla tarkkailemassa henkilövirtojen liikkumista. Aulapalvelut on tällä hetkellä avoinna maanantaista perjantaihin klo 8.45-12.00. Meille voi soittaa 040 631 3177 tai laitaa viestin osoitteeseen: turuntien.aulapalvelu@inlive.fi

Kirjoittanut Ammattiopisto Live

Ammattiopisto Live on pääkaupunkiseudun suurin ammatillinen erityisoppilaitos ja erityisopetuksen kehittämiskeskus.

Jätä kommentti